perjantai 8. huhtikuuta 2016

Perjantaina 8. huhtikuuta 2016 - Nuottien lukeminen kuin sävelmä

Joskus nuorempana yhtenä haaveenani oli oppia joskus vielä lukemaan nuotteja niin, että jo nuoteista saisin kuvan siitä, millainen tuo sävelmä tai laulu on, ikään kuin se soisi musiikkina korvissani. Nyt minulla on jo jonkinlainen ote tuosta taidosta. Se tuntuu perustuvans iihen, että on lähiaikoina soittanut paljon nuoteista, mieluusti jotakin samantapaista, niin että sävelkorkeudet tuntuvat tutuilta, samoin melodiakuviot eli siis sävelkorkeuksien vaihtelut tyyliin suunnilleen samassa vai muutama samassa ja sitten hyppäyksenomaisesti alaspäin tuolle korkeudelle, niin osaan sitten tyylin perusteella arvioida, että millainen sävelmä, esim. että mihin tapaan melodia soi ikään kuin sävel säveleltä tarkasteltuna ja myös rytmikuvio, jos olen lähiaikoina soittanut samanrytmisiä tahteja, niin miten niiden perusteella soi ja miten niihin vertautuu jatkoltaan, onko vaikka hitaampi tai eläväisempi, ja mihin elämänalueisiin, tunne-elämän puoliin yms nuo sävelkorkeudet, melodianpätkät, rytmit ja rytmin vaihtelut liittyvät.