Tiistaina 22. syyskuuta 2015

Luovuin viime viikon lopulla tumman puunvärisestä Lanikai-ukulelestani (Kiinassa valmistettu). Minulla oli ollut se noin kaksi kuukautta ja sen ajan olin sairastellut, milloin mitäkin flunssaa ja pääsärkyä ja tokkuraista oloa. Ennen en ole sillä tavoin sairastellut, ja niin luovuin ukulelesta.
Mutta minulle jäi alkuperäinen lilanvärinen kuvallinen ukuleleni, jossa on kaunis ääni. Ja toki kosketinsoitin ja kesällä ostettu 5-kielinen kitara, jolla olen opetellut kitarasointuja, sekä panhuilu, jota en ole niin soitellut, kun siinä on aika luja ääni.

* * *
7.10.-15
Voiko olla, että Kiinassa on niin kova työpaine, että jos haluaa jäädä kotiin ja ihan vain soitella, vaikkei ole soittotaidon mestari, niin tarttee olla flunssa, lievä ripuli, kylmänsärkyjä tms pientä sairautta, jottei voi mennä töihin? Mutta ei kai Suomessa sentään? Voi nukkua pommiin, valittaa alkavaa vilustumista tai pyytää pari päivää lomaa miettiäkseen, jatkaako töissä vai ei, luulisin.
Blogistani More free time! http://workandfreetime.blogspot.fi ja siitä linkillä löytyvästä kirjastani voisi olla tähän iloa ulkomaillakin, jos vaikka pomolla ja vaimolla ne luettaa.

Sunnuntaina 6. syyskuuta 2015

Mietin tässä Ruotsin-risteilyillä käyviä ruotsinkielisiä suomalaisia ja lauloin sitten jotakin ajankulukseni, mutta kauhistuin: ruotsinkielisten tyylillä laulettaessa laulusta tul ihan kuin ohje: näyttele minua näin osuvasti. Oli laulusta idea, että nää on tuttuja juttuja, teen ne omalla tyylilläni näin, ja se oli kuin näyttelemisen ohje, mikä on murhatuksi tulemisen vaara, etenkin ulkomaalaisten kanssa tekemisissä ollessa. Suomenkieliseen tapaan laulettaessa sitä ongelmaa ei tule. Lieneekö ero siinä, että lauluista hahmotetaan tunnelma eikä joitakine lementtejä. Ja kanssa ruotsinkieliselle laulu on kai sopivan tasoinen, kun taas suomenkieliselle vanhat suomalaiset laulut ovat vaativampia, siis harmonisempia, kuin nykykaupunkilaiselämä, jolloin niiden kanssa tavoitetaan jotakin syvällistä elämänviisautta, joka ei ole arjen kuva. Arki myös suhtautuu lauluihin kuin kirjo yksittäiseen asiaan, ja laulu arkeen kuin taiten eletty yksittäinen hetki elämän soljuvaan virtaan hälinöineen, talkerteluineen, kompasteluineen, eri väreineen, aihepiireineen, ihmissuhteineen jne. Ulkomaalaiset laulut puolestaan ovat suomalaiselle liian epäviisaita ja niin niitä ei matkita tarkkaan elämänohjeina vaan pikemminkin rinnastumina oman elämän hienoihin juttuihin. Pitäisikö ruotsinkielisille koululaulukirjan ja radion ruotsinkielisten ohjelmien laulut tai esittäjät ja esitystapa valita toisin, tervehenkisempää laulamisen tapaa opettaen?