perjantai 31. joulukuuta 2010

31. joulukuuta 2010

Käytiin koirien kanssa kävelyllä ja vastaan tuli tyttö villakoiransa kanssa vaan toinen koiransa, joka oli minun koirani ihastus, heila, oli poissa. Koirallaan oli häntä maassa enkä kehdannut kysyä, mutta kotona olivat molemmat koirani kuin hautajaisissa. Vielä vuorokaudenkin jälkeen on villakoirani surullinen. Soitan sille suruun sopivia kappaleita ja se tulee viereen kuuntelemaan. Huomaamattani opin sovittamaan soittoani sen mielialaan ja vähän tuon ilmeisesti edesmenneen heilansakin tyyliin. Jälleen kerran tulen ajatelleeksi, että ”Soi vienosti murheeni soitto” on kyllä tosi hieno viisas sävelmä, niin tervehenkinen näkökulma.

Kuva

Raahasin edellisen asukkaan vanhan hyllykön puutarhavajasta sisälle ja laadin musiikkinurkkauksen. Kaipa tämä on suunnitelma pitää musiikki harrastuksenani jatkuvasti. Tottakai muutenkin aion niin! Kovin antoisaa on ollut.

torstai 30. joulukuuta 2010

Laulutaidosta

Nuoteista sävelmää koskettisoittimella tapaillessani ja yrittäessäni laulaa siinä mukana huomaan että nuottirykelmät vastaavat sitä kuvaa, joka minulla musiikin teknisyydestä on, mistä lie tullut radiosta kai. Oikea laulu olisi taas jotakin muuta kuin teknistä, aivan toisenlaisen mielen tapa hahmottaa maailmaa, elämää. Eli kun luen laulun nuoteista, tulisi minun hahmottaa, mistä elämän piirin ilmiöstä, kokemuksesta se on muistuma, ja miettiä miten tuon ilmiön luonnollinen ilmaisu äänellä, tunteella ja intentiolla, kenties sosiaalisuudellakin menisi, ja laulaa sitten niin! Miten kaunista! Jonkinlainen alkulaulu siis…

Torstaina 30. joulukuuta

Soittamaan ryhtyessään ei pitäisi tuijotella koskettimistoa vaan muistella mielessään jotakin luontomaisemaa puineen, sillä siten saa tekemisiinsä hengen lättänän laatikkomallin sijaan. Tämä on sovellus seuraavaan ohjeeseen:
Rentoudu luonnon helmassa luonnon kauneutta ihastellen. Ajattele sitten ohimennen työtäsi, musiikkiharrastustasi tai mihin ikinä haluatkaan saada hengen. Ajattele luontoa katsellen, miten työ oikeastaan kuuluisi tehdä, millainen kuuluisi olla musiikkikappaleen henki ja tyyli, tai mitä nyt sitten tavoitteletkaan, sillä luonto korjaa hengen paremmaksi, olennaisemmaksi ja luontomme kannalta oikeanlaiseksi. Paina tuo mieleesi ja palaa sitten pelkkään luonnosta nauttimiseen. Jos ehdit jo eksyä kaupunkiaatoksiin, niin tämä paluu luontoon korjaa mielikuvasi hengekkäämmiksi, onnistuneemmiksi. Tee siis mielikuvaasi korjaukset, jotka nyt tulevat mieleesi. Jatka luonnossa kulkemista ja luonnosta nauttimista. Myöhemmin älä tingi tuosta haaveestasi, vaan anna luontomielikuvien ja pihasi puiden katselemisen johdattaa sinut taas oikeille poluille! Soittamaan ryhtyessä olisi hyvä rentoutua kuten luonnon helmassa lomalla ja siten vapauttaa kokemiskykynsä ja kapasiteettinsa kirjon, josta poimia tuoreessa muodossaan kunkin laulun hengen ja energisen tyylin.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Soittelinpa tänään

video

Keskiviikkona 29. joulukuuta 2010

Opettelin muutaman soinnun, jotta oppisin säestämäänkin. Olivat yllättävän helppoja sormille soittaa ja soivat mukavasti yhteen oikean käden sävelmän kanssa, toki vielä hitaasti ja välillä pysähdellen.
C-duuri kuulostaa koulumaiselta ja A-molli joululta. Voiko koskettimisto olla säädetty kouluntukemistarkoitusessa C-lähtöiseksi? Pitäisikö oikeasti alkaa A:sta ja jatkaa B:hen, hypätä H:n yli ja muut sävelet kirjainjärjestyksessä, olisiko koskettimisto silloin säädetty musiikin kannalta oikein?
Mietin, osaisinko muuttaa kappaleen sävellajista toiseen. Silloin olisi kai helpointa jakaa koskettimet kahteen ryhmään: kolme mustaa ja kahden mustan luona olevat kolme valkeaa, sekä kaksi mustaa ja kolmen mustan luona olevat neljä valkeaa. Silloin olisi koskettimet ja välikoskettimet ja niin olisi helppo hahmottaa, minne sävel siirtyy koskettimistolla, jos vaikka kolme puolisävelaskelta alaspäin, kun muuttaa C:stä alkavan kappaleen A:sta alkavaksi, tai mitä nyt sitten muuttaakaan. Kokeeksi soitin nuoteista jonkin kappaleen alkua muuntaen sen sävellajista toiseen, ja joten kutenhan tuo sujui, mutta lienee parempi odottaa kunnes koskettimisto on tutumpi niin että muunnoskin sitten sujuu helpommin.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Omin päin säveltämisen alkeita

Silloin, kun rentoutuu eläväisellä tavalla kuten vaikkapa luonnon helmassa tai urheillessa miellyttävään tapaan, silloin herkistyy tunnelmahavainnoille, tunnelmasävyille elämänkokemuksessaan. Vaaleat toiveikkaat tunnelmasävyt ovat korkeita säveliä ja tummat maanläheiset tai synkät tunnelmasävyt ovat matalia säveliä. Tunnelmasävyjen vaihtelu elämän rytmissä luo sävelistä musiikkimaiseman, jonka teemoista voi poimia ”lauluja”.

Aiemmin olen kokeillut näitä ”sävellyksiä” vain laulamalla. Kosketinsoitin luo uuden ulottuvuuden, kun kokeillen soitan jotakin sävelyhdistelmää ja vertaan sitten, mitä tapahtuu, kun vaihdan jälkimmäisen sävelen viereiseensä: syntyy ihan eri tunnelma, koskettimista kirjo tunnelmia, joista etsiä sitä, mitä haluan ilmaista. Tuntuu kuin syntyisi sanastoa erityyppisille kokemuksille – en vain tiedä, jähmettääkö soitin luonnollisen musiikkitajun soittimen sallimiin uomiin ja soittimen äänen kuuloiseksi, ehkä se niin tekee. Jännä uusi musiikillinen sanasto elämänkokemukselle kumminkin – juuri sellaista kai etsinkin, vaikka arvostan laulun monipuolisuutta enemmän, mutta ehkä soittotaitoni ovat liian heikot?

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

26. joulukuuta, 2. joulupäivä

Hoksasin tässä, että laulamisessa pitäisi kai ilmaista juuri niitä puolia itsessään, jotka vertautuvat musiikkiin, siis tunteidenmukaisuutta, hyvää meininkiä ja vaistopohjaa koskettavaa motivaatiota. Eli laulaessa ei olisikaan aiheena tunne tai tunnelma vaan tunteidenmukaisuuden kiehtovuus ja tunnelman koskettavuus jotenkin sillä tavoin kuin ne arkielämässä ja elämän kohokohdissa koskettavat itseä. Eli mielikuvituksenmakuisuuden sijaan jotakin omakohtaista käytännön elämän perustana olevaa. Silloin on musiikki, laulu automaattisesti mallina toisille jostakin mitä nämä haluavatkin elämästä oppia.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Opettele omin päin

Mietin tässä, menisinkö soittotunneille, kun kerran soittaminen on kivaa. Mutta ei! Soittotunnilla soitetaan nuoteista ja otetaan jokin pointti harjoituksen kohteeksi juuri siksi, että siitä takeltelee, eikä siksi, että siitä sujuisi erityisen hyvin. Itsekseen soitellessa rakentaa sille pohjalle, mitä sattuu olemaan, ja on niin koko ajan parhaalla tavalla omien olosuhteiden mukainen, kun taas soittotunnilla käydään soittovihkoa järjestyksessä läpi eikä se tietenkään ole yksilön edellytysten mukaan sovitettu. Yksin soittava ajattelee ”Kylläpä minä olen huono, täytyy petrata, ja noitakin tarttis opetella, mitenköhän se menis, näinkö, ja ehkä vähän tuota lisäksi,…” Näin kaikki yksikseen omin päin soittelevan musiikkimaku, intuitio, svengi tulee koko ajan mukaan, on tekemisten käyttövoima ja pääidea. Kiva siinä sitten on soitella ja laulella kavereidenkin kanssa, kun hauskaa pidetään eikä henkeä ainakaan puutu ja motivaatio on niin korkealla että oppii nopeasti. Soittotunnit taas opettavat kaavamaisesti, kertovat yksittäisiä pointteja mutta samalla lätistävät musiikin nuottienmakuiseksi, henki hukkuu tunnollisesti suoritettujen yksityiskohtien viidakkoon.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Miten opitaan

Oppimisessa on perustekemisentavan omaksuminen pääasia. Nyt kun opettelen soittamaan kahdella kädellä, luen nuoteista vasenta kättä ja hahmotan, mistä sävelet löytyvät koskettimistolla, mikä tuntuu olevan lähellä, mikä kaukana, mikä minkäkin maamerkin kohdalla, miltä soinnut tuntuvat sormissani, miten ne on luontevinta soittaa, miltä kappale kuulostaa niiden kanssa, mikä niiden rooli on kappaleessa. Soitettuani jonkin matkaa jään paikoilleni istumaan ja sulattelemaan: näin soitetaan vasemman käden kanssa. Tiedän, että se on ponnistuspohjani tulevaisuudessa, noista piirteistä on tehtävä luontevia tottumuksia, kohta tai tekemisentapa, jolta luonnostaan aloitan. Jos siinä onnistun, olen oppinut jo suurimman osan tuosta taidosta, jota nyt harjoittelen. Mutta jos en onnistu vaan hahmotan jotenkin hankalammin, etäisemmin, mitä teen, niin silloin tulee soitosta hankalaa eikä opiskelu etene. Kukin taito on ensisijaisesti tekemisentavasta kiinni: mitä teen, miten ja mitä ainakin muistan huomata kunnolla. Se ei tarkoita että muuta pitäisi sulkea pois vaan että on muun muassa selviydyttävä kunnolla näistä tietyistä asioista, mutta useinhan sekin sujuu parhaiten, jos on eheä ja terveellä tuntevalla tavalla tekevä eikä sellainen, joka keskittyy sulkemalla muun maailman pois sen sijaan, että antaisi tekemisen kiehtovuuden vietellä itsensä keskittyneisyyteen.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Harjoittelusta

Soittamista sen paremmin kuin mitään muutakaan taitoa ei opita mekaanisesti toistamalla vaan on koettava, havainnoitava uutta, valittava toimivia tapoja tehdä ja hyvä pohja toiminnalle. Siksi enemmän ei välttämättä ole parempi vaan hyvällä hengellä vähänkin vie pitkälle. Olennaista on olla niin rento ja vapautunut, että tekee itselleen luonnollisella tavalla aistit auki ja että on keholtaankin niin rento, että kokee tunnelmasävyt ja osaa olla ihan luonnollisella tervehenkisellä tavalla tunteidenmukainen niin arjessaan kuin soitossaankin. Paras laatu syntyy, kun otat todesta rakkaimmat haaveesi siitä, mitä taitosi oikeastaan pitäisi olla – jos eläisit toisena aikana toisessa paikassa, jossa musiikki on aitoa, tunteikasta, musiikin hengen mukaista eikä modernin kaupunkielämän väsyttämää. Sitten mietit, miten eläisit, jos haaveesi olisi totta, miten omistautuneena, miten tyytyväisenä… Kokeile sekunti tai kaksi elää tuon rakkaimman haaveesi mukaan. Myöhemmin uudelleen hetken verran ja sitten ajan ja harjaannuksen myötä pidempiä aikoja niin että sinulla kohta on taito, joka aiemmin oli vain haaveiden maassa, ei mukamas edes tässä todellisuudessa mahdollinen. Eli olennaista on tehdä hyvällä tavalla ja välttää lätsähtäneitä paperinmakuisuuksia. Elämän tasolta löytyy taitokin ja tunteidesi ääni ohjaa sinut parhaimpiin onnistumisiin. Siksi vähän jotain mitä rakastat oikeasti voi viedä sinut pidemmälle haaveidesi suuntaan kuin vuosienkaan työläs uurastus.

Rytmien ja rakenteitten hahmottaminen

Mitä ikinä puuhaatkin, on paljon väliä sillä, mitä mieliksesi katselet. Tekemisten mieli, rakenne, järki on nimittäin pitkälti näköhahmotuksen varassa ja silloin on paljon väliä sillä, mihin vertaat. Luonto tarjoaa muotojen ja rytmien rikkauden vailla mitään keinotekoista, se on siis avain toimivimpaan tekemisentapaan, kun voi valita minkä hyvänsä rytmin, kuvion tai rakenteen ja aina löytää sille sopivan hahmotuksessa käytettävän samankaltaisen rakenteen luonnosta. Puuta kuuluu katsoa kasvusuuntaa hahmottaen, miten se on siihen nuorena kasvanut. Hahmota sen kasvu liikkeenä, vaikkapa puoli senttiä sekunnissa, ja eläydy: jos puu olisi henkilö, niin millainen olisi sen elämäntapa liikkeen tunnelmasta pääteltynä? Kokeile, niin yllätyt suuresti positiivisesti! Puu on malli ikiaikaisesta oikeasta terveestä elämäntavasta.

15. joulukuuta, keskiviikko

Vasemman käden oppimisessa on kaksi vaihetta: oppia lukemaan nuotit ja soittamaan soinnut, sekä sitten kun tuo on harjoituksen myötä opittu tekemään samalla kun soittaa hitaasti oikean käden säveliä, niin yhdistää mielessään sävelet sävelmäksi, ei nuottikirjoituksen tapaiseksi vaan etsiä mielessään musiikin tavoittelemaa henkeä ja soittaa se ohjenuoranaan niin että kuultu aukeaa kauniiseen elämään päin eikä ole enää nuottikirjoituksen rytmittämä.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Klassisesta musiikista ja luonnosta

Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutten paljoakaan rappiä enkä klassista. Klassinen musiikki tuntuu viittaavan ajatteluun tai luontoon. Liiasta pondeeraamisesta haluan eroon ja luonto taas on vielä hienompi sellaisenaan. Kai klassisen musiikin harrastajan tulisi lähteä reippaalle kävelylle luontoon ja säähän, antaa luonnon ja liikkeen sekä tunteidensa sanella rytmin ja kuviot, olla pikemminkin raju ja katselemaan ihastunut kuin yhtään vaisu. Metsän värit ovat elävät, soittelevat värituntemuksia kuin urheilu kehotuntemuksia: tuntee elävänsä nautittavalla kauniilla ikiaikaisella oikealla tavalla. Jokainen puu on elämä, jokainen kasvi henkilö, jonka elämänhistorian ja elämäntavan voimme nähdä siinä, miten se on kasvanut, auennut elämään valoon päin. Siksi luontokokemus on sosiaalinen kokemus, kuin tapaisi vanhan viisaan ystävän, eläimen, terveen elämäntavan ja terveen sosiaalisuuden edustajan. Ajattelullekin on parasta, jos ajattelee puuta katsellen eikä neliskanttisia sisätiloja tuijottaen.

* * *
19.4.2016 Vuodenaikojen elämisen ohjeita http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html

14. joulukuuta, tiistai

MUSIIKKIPÄIVÄKIRJA
Joulukuu 2010
14. joulukuuta, tiistai
Ostin viikko sitten kosketinsoittimen oppiakseni laulujen sävelmiä, jotta voisin laulaa. Mutta koje on tosi hauska, innostaa opiskelemaan musiikkia jo ihan soittamisenkin osalta. Laulaessani olen oppinut, että kaiken idea on oma käsitys siitä, mikä kappaleen meininki on, oma käsitys siitä, millaista se olisi aitona musiikkina, jos vain osaisi. Nuottikirjoituksen sijasta kuuluu kappale laulaa tuon oman musiikkitajunsa ohjaamana, eikä haitta jos alkuun on vain epämääräinen aavistus tavoitteesta, eivät ne nuotitkaan niin selviä ole, syntyy ero lättänän kuin paperi ja aidosti tenhoavan musiikin välillä, vertaamalla voi todeta oppineensa jotain olennaista, mistä on aina haaveillut. Joskus kouluaikoina soitin pianoa, sittemmin olen ollut yli 20 vuotta soittamatta sitä, nuorena tosin soitin myös harmonikkaa (viisirivistä muutaman vuoden ja kävin soittotunneilla, pääsin Säkkijärven polkkaan asti, mutten paljon pidemmälle. Pidin harmonikan soinnista ja koin sen omaksi soittimekseni, kun vanhempani eivät suostuneet viuluun. Myöhemmin oli kiinnostunut kosketinsoittimesta, kun siinä on niin monia ääniä ja siksi soittamisessa omanlaisensa herkkyys, mutta äitini ei antanut soittaa sellaisella, harmonikankin valitsi minua mukaan ottamatta.). Kun nyt kokeilin kosketinsoitinta, seurasin laulussa oppimaani musiikintajua ja siinä, missä kouluaikoina minut laitettiin opettelemaan metronomin kanssa lättäniä matemaattisentyyppisiä nuottikuvioita, pääsin nyt musiikinkuuloisuuden kanssa tekemisiin. Olin oppinut paljon, vaikken ollut 20 vuoteen ja ylikään soittanut ollenkaan, ! Nyt sitten soittelen tuttuja joululauluja oikean käden sormin ja pyrin opettelemaan, että ne saavat kuulostaa musiikilta, enää ei tarvitse miellyttää vanhempiani. On kuin olisin sukeltanut uuteen ihmeelliseen maailmaan… Katson elämää tunteiden näkökulmasta, elämänkokemuksen vaihtelevainen maisema on minulle mielekkäin niin ajattelussa kuin elämänviisaudessa ja onnen tavoittelussakin ja sosiaalisissa taidoissa. Siksi musiikki, jota ei enää tarvitse soittaa metronominomaisesti, luonnistuu paljon helpommin kuin kouluaikoina soittoharjoitukset. Minua kiehtoo useiden eri näkökulmien yhteen kietoutuminen: elämänkokemukseni muistumat, melodia, soittimen eri äänet ja taidon vaatimus siinä, miten oppia soittamaan. Itsensä kuunteleminen on taidon avain, siksi luulen nyt oppivani paljon helpommalla kuin aikanaan. Tuntuu kuin musiikki vetäisi mukanaan ja taidot nousisivat sen kohottamina aiemman tiilistärakentamismentaliteetin sijaan.

Tänään otin ensi kertaa vasemman käden mukaan säestämään jotain yksinkertaista. Jäin miettimään, miten kädet ovat erilaiset: kai vasemman kuuluisi soittaa intuitiivisempi melodia ja oikean kertoa tunneviisaudestani eikä järjestä. Niin kauan kuin vasen (tai oikeakaan) käsi tuntuu hankalalta, tekniseltä pitää koskettimilla, niin kauan minulla on väärä asenne. Käden liikkeen pitäisi lähteä vapautuneesti luonnostaan keskikehosta asti ja tunnetavoitteiden yhdistyä luonnostaan käytännön toimintaan, jolla niitä tavoitellaan. Vasta silloin en tee liian hankalasti, liian keinotekoisesti, aitoa elävyyttä vailla, vaan löydän jotakin sellaista, missä soitin ja minä olemme yhtä luomassa jonkin väläyksen elämänkokemuksen kauneuteen.